*

Ekim Özdemir Mitä jos rakennettaisiin siltoja?

Kaikki blogit puheenaiheesta Varhaiskasvatus

Annetaan äidin päättää!

Viime sunnuntaina juhlistettiin arjen todellisia sankareita, äitejä. Äitiä on pidetty perinteisesti kodin sydämenä, joka rakastavaisesti huolehtii lapsistaan, kodistaan sekä miehestään. Vuosien varrella sana "äiti" on kuitenkin saanut moniulotteisemman merkityksen. Enää äitiys ei rajoitu pelkästään jälkikasvua omaaviin naisiin. Vanhoillinen ajattelu äideistä ja äitiydestä on murtunut lopullisesti viimeisten vuosikymmenten aikana.

Huolenpitoa ja uudistamista

Eilen päättyneessä hallituksen puoliväliriihessä tehtiin tulevaisuuteen katsovia ja sosiaalisesti oikeudenmukaisia päätöksiä. Puoliväliriihi oli leimallisesti pääministerin sanoin turvallisuuden, työllisyyden, huolenpidon ja uudistamisen riihi.

Joustoa päivähoitoon tuntiperusteisella laskutuksella

Kirjoitimme tämän blogitekstin Maija Vanhasen kanssa selventääksemme miksi haluamme Vantaalle pidemmälle viedyn tuntiperusteisen päivähoitomaksujärjestelmän. 

Vantaan tekemä rajaus subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ja  03/2017 voimaan astuneet päivähoidon uudet laskutusperusteet ovat herättäneet keskustelua vaalikentillä. Ongelmalliseksi koetaan niin osa-aikaisen päivähoidon hoitoaikojen kuin päivähoidon maksujärjestelmänkin joustamattomuus. 

Pöljät pojat


Pöljät pojat
Vaalien alla puhutaan paljon osingoista ja varhaiskasvatuksesta.
Mitä pahaa on osingoissa, niitähän ei pääse nostamaan ennen kuin on maksanut monenlaisia veroja, veroluontoisia maksuja ja yleensä ottanut ihmisiä töihin jotka taas maksaa veroja j.n.e.
Pitäisikö nämä verorahat jäädä saamatta ja ihmiset työllistämättä?

Hallitus vei lapsiperheiltä vapauden valita

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on keksinyt kuntavaalien loppumetreillä oudon kampanjatäkyn. Hänen mukaansa Suomessa rehottaa piilevä viha kotiäitejä kohtaan. Kun itse keksii vihollisen ja käy raivokkaasti sen kimppuun, ei tappiota yleensä tarvitse pelätä.

Väite on yhtä hurja kuin se on perusteeton. Ei Suomessa kotiäitejä vihata. Miksi vihattaisiin? Sitä vastoin edellytyksiä lasten kotona hoitamiseen on heikennetty. Mutta tässä työssähän perussuomalaiset ovat itse olleet tarmolla mukana.

Suomen parhaat koulut

Koulutus ja sivistys ovat kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Kuntien vastuulla on lasten päivähoito, peruskoulut, lukiot sekä vapaan sivistystyön opistot ja ne omistavat myös ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut. Kunta siis päättää lasten ja nuorten kasvatuksesta ja opetuksesta, sekä laajemminkin kansan sivistyksestä. Ei ihan vähäpätöinen vastuu! Oulun tavoitteena ei voi olla enempää tai vähempää kuin olla Suomen paras koulukaupunki.

Luetaan lapsille!

Tänään on Pepin nimipäivä. Peppi tuo automaattisesti mieleeni lapsuuden suuren esikuvan Peppi Pitkätossun, tuon uskomattoman rohkean lettipään.

Lapsena minulle luettiin joka ilta. Silloin ei ollut tietokonepelejä ja Pikkukakkonenkin taisi tulla vain arkisin ja kesti puoli tuntia. Vaikka viihdettä on nykylapsille tarjolla yllin kyllin, ympäri kellon, olemme halunneet pitää kiinni iltasaduista. Siitäkin huolimatta, että lapset osaavat jo lukea.

Lasten ääni kuuluviin Oulussa

Oulussa on ollut käytössä vuoden 2016 alusta lapsiystävällinen kunta -toimintamalli. Mallin myötä kaupunki on sitoutunut kahden vuoden mittaiseen projektiin, jossa kaupunki arvioi päätöksentekoa ja toimintaansa lasten ja nuorten osallisuuden näkökulmasta.

Lapset ja perheet suurennuslasin alla

Mikä on nyky-yhteiskunnassamme lasten rooli? Entä miten perheitä huomioidaan? Pitääkö perhe-elämää suorittaa? Vaalikoneessakin kysyttiin pitääkö lasten olla uteliaita ja itsenäisiä vai hyvin käyttäytyviä ja tottelevaisia.

 

Lasten hyvinvointi on ykkösasia!

Helsingissä kuntavaaliehdokkaita ja äänestäjiä puhuttavat eniten kaavoituskysymykset, pormestarin valinta, Kruunuvuorensillat, Malmin lentokentän rakentaminen, sekä tietenkin suurmoskeijasuunnitelmat. Itse toivoisin, että keskusteluun nousisi meidän kaikkien kannalta tärkein asia eli lastemme tulevaisuus.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä