*

Kaikki blogit puheenaiheesta Kepu

Valinnanvapautta

”Valinnanvapaus”, suomennettuna palvelujen altistaminen omistajaluokan välistävedolle, on absurdi näyttö siitä, miten ideologiaa syötetään kuin käärmettä pyssyyn niin että siinä Pirkkalan monistekin kalpenee – sehän koski vain yhtä kuntaa, yhtä ainetta ja yhtä luokkatasoa, ”valinnanvapaus” koskisi kaikkia suomalaisia.

 

Vaihtaako KEPU Sipilän populistiin?

Juha Sipilä on ilmoittautunut halukkaaksi jatkamaan keskustan puheenjohtajana seuraavallakin kaudella, mikäli kannatusta löytyy. Tämä oli hyvä puhe siinä mielessä että Sipilä ei kaihda vastuuta vaan haluaa jatkaa, mutta toisaalta nyt näyttää siltä että keskustan suosion laskusta johtuen paine vaihtaa KEPUn puheenjohtajaa kasvaa kasvamistaan.

Puolue ei voi lähteä hakemaan kannatusta puheenjohtajalla jonka suosio on nolla, se takaisi varman vaalitappion ja jos Sipilän johtamana kepu saa vaalitappion, ei Sipilä tietenkään voisi jatkaa pääministerinä haluistaan huolimatta.

Keskustan ja Kansalaispuolueen ohjelmat vertailussa: Höttö vastaan konkretia.

Keskustan puoluehallitus on julkaissut  esityksen uudeksi puolueen periaateohjelmaksi. Puolueessa on ollut paljon tyytymättömyyttä puolueen linjaan, jopa siinä määrin, että kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on joutunut perustamaan Kansalaispuolueen Suomelle tärkeiden asioiden ajamiseksi. Siksi on mielenkiintoista vertaillan Kansalaispuolueen ensimmäisiä ohjelmia siihen miten Keskustan nykyjohto näkee ohjelmaehdotuksessaan maailman. Katsotaan mitä eri teemoista ohjelmissa sanotaan:

Maahanmuutto

Pohdintaa US-puheenvuorossa hallituksen tulevaisuudesta kesällä 2016

Viime kesänä Suomi areenan aikana pohdin blogissani sitä, kuinka kauan Kepu ja Kokoomus sietävät hallituskumppaninsa Perussuomalaisten kaksilla rattailla ajamista EU-politiikassa. Blogini herätti asiasta vilkkaan keskustelun. Nyt sitemmin on osoittautunut, että 11 kk kirjoitukseni jälkeen Perussuomalaisten hallitustie päättyi varsin dramaattisesti.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219878-kuinka-kauan-perussuomalai...

Kepu olisi voinut olla maltillinen versio perussuomalaisista

Perussuomalaiset ovat suomalainen ilmentymä nationalismin noususta sekä globalismin ja maahanmuuton kritiikistä. Eikö näin jälkiviisaana voisi todeta, että Suomen kolmesta suuresta puolueesta keskustapuolueen olisi kannattanut ottaa perussuomalaisten rooli maltillisella, ei-populistisella tavalla? Keskusta olisi tarjonnut asiallisen EU-kriittisen ja maahanmuuttoa hillitsevän vaihtoehdon suomalaisille äänestäjille. Keskustelu olisi pysynyt asiallisena, eikä maahanmuuttokriittisyyttä olisi leimattu.

Kuka petti kenet ja milloin?

Paavo Väyrynen kertoo tänään US-puheenvuorossaan, kuinka Kokoomus petti kahdesti keskiryhmät kolmekymmentä vuotta sitten. Väyrynen tietoisesti muistaa vain osan tapahtumista silloin.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234237-kokoomus-petti-kesk...

Varsinkin vuoden 1987 hallituksen muodostamisen aikaan voimassa olleen perustuslain. Silloin presidentti vielä nimitti mieleisensä hallituken muodostajaksi vaalien jälkeen. Presidentti Koivisto nimitti Harri Holkerin mudostajaksi ja Holkerin johdolla syntyi enemmistöhallitus.

Pääministeri Juha Sipilän kymmenen raskauttavinta rikosta.

 

Pääministeri Juha Sipilän kymmenen raskauttavinta rikosta.

 

1) On kotoisin väärästä paikasta; kaukaa kehä kolmosen ulkopuolelta, jostain ihmeen peräkylästä.

 

2) Edustaa väärää puoluetta; kepuhan pettää aina.

 

3) On menestynyt yrittäjänä ja vaurastunut; on riistokapitalisti, verenimijä, työläisen sortaja.

 

4) On julkikristitty; on kykenemätön hoitamaan vaativaa pääministerin tehtävää.

 

5) On insinööri; ajattelee insinöörimäisesti.

 

Kepulainen musta aukko

Tämän päivän Iltalehti jatkaa samalla aiheella, mistä Kansan uutiset eilen aloitti. Kyse on Juha Sipilän lähisukulaisten kytköksistä Terrafame-bisneksiin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611252200032084_uu.shtml?ref=juurinyt_desktop

Eilisen uutisen perusteella pääministeri jäi taas kiinni valehtelusta – väittäessään, ettei hänellä ole mitään käsitystä, mitä nämä hänen lähisukulaisensa puuhastelevat.

Mikä on kaksi metriä pitkä, harmaa ja ryömii kohti itää?

Kepulaiset tietenkin tiesivät vastauksen jo ennen lukemista, mutta meille vähän hölmömmille kerrotaan, että kysehän on Matti Vanhasesta, kepun presidenttiehdokkaasta.

Hallitus”kriisin” taustalla shokkidoktriini

En ole salaliittoteorioiden hehkuttajatyyppiä, mutta tässä sote-kuviossa haiskahtaa vahvasti laskelmointi. Kokoomus sai pitkään havittelemansa verovarojen ohjailun sote-yritysten omistajien taskuihin (isolta osin ulkomaille), ja kepu sai vahvistettua hyväveliverkostoaan ja valta-asemaansa maakunnissa. On täysin mahdollista, että tämä operaatio oli strategisesti suunniteltu, koska poliittinen historia on kukkuroillaan samanlaisia vedätyksiä niin koti- kuin varsinkin ulkomailla.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä